Valtakauteen liittyvät kuvat



  • Järjestimme yllätykselliset kalastuskilpailut ja voittajalle oli luvassa 50 puntaa. Limetti_ kiskoi ensimmäisenä 10 kalaa ja kääri potin itselleen.

    1.png

    Selostajana, ja tuomarin kuollessa ruttoon myös tuomarina toimi MisBale.

    2.png



  • Mahtikotka ja Valtakausi taistelevat keihäin harjoitellessamme turnajaisia varten.
    1.png

    Holmen eläinsuojeluvirasto on keskeyttänyt maataloustoiminnan harjoittamisen akatemialla perustuen epäkanamaisiin olosuhteisiin, jossa auringonvaloa tai ravintoa ei ole riittävästi ja näin ollen kanat tulevat hulluiksi.
    2.png

    Jengi rynnii etsimään Joskuuuta.
    4.png

    Yleisöä seuraamassa Joskuuun kidnappauksen loppuhuipentumaa, jossa hänet saatiinkin vähäksi aikaa vapaaksi.
    5.png



  • Kuvasin Okatuksen kuvaamassa hurjaa sotajoukkoa.
    1.png

    Holmen vuoristosotilaat suorittamassa operaatiota Tihriin.
    2.png

    Linna on täydentänyt hyvin Holmen kaupunkikuvaa.
    3.png

    Olen yksi niistä joidenka mielestä Tihrin linna/palatsi sopii paikalleen.
    4.png

    Aiheesta puheenollen..
    5.png

    Outo spambotti, mikä mahtoi olla hänen päämääränsä?
    6.png

    Sparrataan Joskuuu:n kanssa turnajaisia varten.
    14.png

    Vanhempi kuva, Melee esittelemässä karkotussaaria.
    7.png

    Määrätietoista menemistä.
    8.png

    Harjoiteltiin aateliselle sopivaa puhetapaa. Ainakin yritettiin.
    9.png

    Yöllisiä keskusteluja.
    10.png

    11.png

    12.png

    Sattuma !
    13.png



  • Once upon a time in Tihr.

    Joskuuu puhetta pitämässä ja Leppakangas asettuu paikoilleen.
    2020-06-29_22.00.56.png

    Rovio syttyy.
    2020-06-29_22.04.30.png

    Leppakangas tuntee kuumuuden kuumempana kuin koskaan.
    2020-06-29_22.05.48.png

    Rovion kohta, hänen jalkojensa alta, syttyy.
    2020-06-29_22.06.06_2.png

    Polttorovion jälkeen, Katve pomppii kaivon päällä.
    2020-06-29_22.06.54.png



  • Tihrin uudelleenrakennustyömaalla tapahtuu:

    Uusi Kaupungintalo ollut valmiina jo muutaman päivän.

    2020-07-13_20.50.04.png
    Tihrin kirkko vielä kesken.
    2020-07-13_20.50.06.png
    Tuleekohan kohta ketsuppia?
    2020-07-13_20.50.08.png
    Oho, Valtakauden harvinaisin näky, Joskuuu työmaalla rakentamassa!
    2020-07-13_20.48.17.png
    Vielä harvinaisenpaa, Joskuuu auttamassa työmaalla!
    2020-07-13_20.49.58.png



  • Kasinoa testaamassa sen avajaisissa
    2020-02-08_20.29.48.png

    Sumuisia maisemia Holmesta
    2020-02-24_17.15.53.png

    Tsaari jäi rautatien alle
    2020-02-19_00.40.42.png

    Rolli on tässä.
    2020-02-25_10.06.26.png

    Vallankumousta Holmessa
    2020-02-27_20.41.38.png

    Bambulonian suurimman bambun päällä
    2020-03-25_15.58.30.png

    Rautatien kaivamista tnt:n avulla
    2020-03-29_16.56.58.png

    Rakennusten lujuustestejä
    2020-07-12_16.24.02.png

    Tihri äsken
    2020-07-13_19.59.00.png



  • Tihrin kortti-ilta:

    Pelasimme korttia:

    2020-07-15_21.01.09.png

    Joskuuun pettymys meihin: (Osa 1)

    2020-07-15_21.01.07.png

    Joskuuun pettymys meihin: (Osa 2)

    2020-07-15_21.01.26.png

    Charlen levitaatio harjoitus: (Bugia ei siis ole korjattu vielä)

    2020-07-15_20.34.49.png



  • Demokraattisia chattihetkiä:

    7.png

    8.png

    1.png

    2.png

    6.png

    Melee esittelemässä Argentumia uusille asukkaille:

    5.png

    4.png

    Joskuuu unohti pyytää Aurinkovaltiattaren lupaa rantautumiseen, mutta onneksi huomasi virheensä viimeistään ilmassa.
    3.png



  • Ensimmäisen kokouksen kuumottavat puheenaiheet.
    2.png

    Osa sunnuntaisen jalkapallo-ottelun osallistujista ja katsojista.
    4.png

    Hyvä diili, sanoisin.
    1.png

    Räjähdeasiantuntija Laetta kutsuttiin purkamaan Tihr jälleenrakennusprojektissa.
    5.png

    Kävin taannoin valtiovierailulla Aurinkomaassa.
    3.png



  • Pohjolan ensimmäinen kuolemaantuomittu, Tomatti, saatettuna viimeiselle matkalleen suoritettuaan ensin yli kuukauden vankeusrangaistuksensa.
    alt text

    Tomatti kärventymässä elävältä tuskanhuutojen säestämänä.
    alt text


Kirjaudu sisään voidaksesi vastata