Selvitystä



  • Tervehdys.
    Sain juuri äsken porttikiellon palvelimelle bugien hyväksikäytöstä, josta olen todella vahvasti eri mieltä. Pikaisella ylläpidolta kysymisellä selvisi, että kyseessä oli musketti, (esine, jota ei pitäisi olla pelissä) joka oli päätynyt minun käsiini. Tätä esinettä minulla ei ilmeisesti olisi saanut olla, koska kyseessä oli keskeneräinen ja valmistumaton ominaisuus. Ylläpito kanssa selitti, että ystäväni laittaminen likaisiin puuhiin ei ole sallittua, josta nyt voin päätellä että esine ei välttämättä ollut hankittu sääntöjen mukaisesti.
    Aiemmin päivällä tämä kyseinen esine kuitenkin poistettiin jo repustani eikä sanottu mitään muuta kuin että kyseessä oli valmistumaton ominaisuus. Sen lisäksi en todellakaan ollut tietoinen millä keinoilla esine oltiin hankittu vaan minulle kerrottiin vain, että se oltiin saatu Valkamasta. En kysellyt enempiä esineen alkuperästä. Koko esine tulikin alunperin minulle yllätyksenä ja tämä voidaan varmasti tarkistaa chatlogeista (4.10, noin kello 9 tienoin).
    Olen myös aiemmin nähnyt esineitä, mitä ei pitäisi olla mahdollista saada pelaajien arkuissa, joten en ajattelut että sen pitäminen olisi sääntöjen vastaista. Esimerkiksi kerran Pertsan ja Asverin panimolta löysin kitaran ja myöhemmin hämähäkinseittiä, mitä ei mielestäni pitäisi olla mahdollista saada sillä hylättyjä kaivoksia ei esiinny kartassa.
    Toivoisin siis näillä perusteilla porttikieltoni poistamista.



  • Armahdushakemus hylätty.

    Katvekorpi on grieffannut useissa rakennuksissa varastaakseen arkuista. Hän on käyttänyt varastamiseen bugia, josta ei olla ilmoitettu ylläpidolle. Lisäksi on syytä epäillä, että tätä on levitetty myös muille pelaajille. Rikotut säännöt: Grieffaus ja bugien hyväksikäyttö


Kirjaudu sisään voidaksesi vastata