Valtakauteen toivottavia ominaisuuksia



  • Noniin.

    Tänne foorumien tekniikka & kehitys kanavalle on kertynyt useamman käyttäjän ehdotuksia, joita ei ole vielä palvelimelle ilmestynyt niiden suosiosta huolimatta.

    Aloitetaan nyt vaikka näistä uudemmista ehdotuksista, jotka minä, Keksistinen ja Rolli kekkasimme. Jotkut näistä on ehkä tulleet jo vanhemmissa ehdotuksissa, joissa on yhdistetty yhteen aiheeseen useampi toive.

    Sauna
    Palvelimen etusivulla lukee, että palvelimella on saunoja, mutta eipä niitä ole näkynyt. Simppeli ominaisuus, joka mahdollistaisi saunaillat ja voisi toimia myös peseytymiskeinona. Tästä peseytymisestä lisää myöhemmin. Saunassa tietenkin jano kertyisi nopeammin, ja liiallinen saunominen voisi jopa johtaa pyörtymiseen saunassa.

    Peseytyminen
    Peseytyminen toisi pienen rikastavan ominaisuuden palvelimelle. Jos on esimerkiksi tappanut pelaajan tai eläimen, vaatteet voisivat olla verisiä, tai jos on juossut ulkona sateella, voisi vaatteet olla kuran peitossa. Tämän lian saisi pois peseytymällä. Yksinkertaisin tapa peseytyä voisi olla hypätä jokeen uimaan, tai saunoa. Puhtaana pysyminen olisi myös terveyden kannalta hyvä, likaisille pelaajille taudit tarttuisivat helpommin.

    Lainsuojaton titteli
    Palvelimella aina välillä tupsahtelee lainsuojattomia. Kuitenkaan palvelimella näitä ei aina erota, ellei lue aktiivisesti foorumeita, tai käy katsomassa oman valtionsa oikeustalon ilmoitustaulua. Olisi hyvä, jos hallitsijat voisivat nimittää pelaajia lainsuojattomiksi. He voisivat myös antaa oikeuden tietyille pelaajille nimittää lainsuojattomia. Tämä oikeus tietenkin pysyisi vain niin kauan, kun pelaaja on kyseisessä ammatissa.

    Kultaportaat ja -slabit
    Kultaportaat ja -slabit olisivat yksinkertainen ominaisuus, joiden avulla voisi tehdä esimerkiksi kultaisia patsaita, tai Keksistinen voisi tehdä kultaisia vessanpönttöjä tällä.

    Ruton ja tapon kuolemabanni
    Normaalikuolema on tällä hetkellä ihan hyvä, joka on siis 10 minuuttia. Kuitenkin ruton ja tapon kuolemabannit ovat aika lyhyet. Tällä hetkellä jos pelaaja sairastuu ruttoon tarvitsee vain tappaa itsensä, ja saa 10 minuutin bannit. Tämän voisi muuttaa siten, että mikäli pelaaja kuolee ruttoisena, saisi hän silloinkin esimerkiksi 20 minuutin bannit. Taposta johtuvat kuolemabannit ovat myös mielenkiintoisia, sillä se tulee vain joillain aseilla. Tämä tulisi muuttaa siten, että mikäli pelaaja tappaa toisen pelaajan, saa uhri 30 minuutin kuolemabannit, aseesta huolimatta.

    Astiat
    Sisustusta varten olisi mukava saada astioita. Lautaset ovat ehkä hyvä alku. Mukit ja tuopit voisivat olla myös hieno lisäys, joille voisi myös käytännöllisyyttä keksiä. Onhan se hienompaa juoda kylmää olutta tuopista kuin lasipullosta.

    Vanhemmat ehdotukset

    Erilaisia ääniä pianolle ja rummut @Okatus
    Piano on hieno ominaisuus jo nyt, mutta sitä voisi jalostaa vielä pidemmälle. Esimerkiksi jos tekee pianon tammipuun reseptillä, se päästää samanlaista ääntä kuin kirkko/sähköurut. Tai jos tekee pianon kuusipuun reseptillä, se päästää kuoroääntä, ja koivupuulla vaskipuhallinorkesterin ääntä jne.

    Kun on soittimien makuun päästy niin miten olisi rummut? Vaikka ihan yksittäinen, bongorumpujen tapainenkin riittäisi. Sen voisi laittaa esim maahan, ja sitä hakkaamalla kuuluisi ääniä.

    Piippu, ruuan myrkyttäminen ja kirjahyllyt @Okatus
    Piippu palaa todella vähän aikaa, ja sitä on ikävä sytytellä kokoajan uusiksi. Palamisaikaa voisi pidentää reilusti.

    Mikä onkaan parempi tapa tappaa vihamies tai vaikka vanha tuttu kuin myrkytetty pihvi? Myrkyttäminen voisi hoitua esim padan avulla.

    Esim jostain shulker-laatikoista voisi muokata kirjahyllyn näköisiä, jolloin saataisiin oikeasti toimivat kirjahyllyt.

    Ruokapäivitystä @Kanekki_
    Tällä hetkellä Valtakaudessa on edelleen käyttämättä useita ruokaesineitä. Hämähäkinsilmät, sienikeitot, jänismuhennokset, kultaiset omenat ja porkkanat sekä kuivatun levän voisi muuttaa mielekkäämiksi ruokaesineiksi. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi keitot, puuro tai kaakao.

    Keittovariaatioita voisi olla muutamia, kuten kalakeitto, lihakeitto ja vihanneskeitto. Pataruoaksi esimerkiksi erityisen porvalillinen karjalanpata, johon käytettäisiin lammasta, nautaa, porsasta sekä porkkanaa ja perunaa. Puuron tekeminen voisi onnistua esimerkiksi vehnäjauhoja keittelemällä. Kaakaoseen sitten tietty kaakaopapuja ja sokeria. Kenties keittojen, pataruokien, puuron ja kaakaon valmistamisen voisi toteuttaa jo olemassaolevalla alkoholijuomien keittosysteemillä, padassa keitellen ja aineita lisäillen. Pohjolan asukeiden iloksi lämmin ruoka ja juoma voisi kaiken lisäksi auttaa taistelussa hypotermiaa vastaan.

    Tähän sen verta omaa lisäystä, että nämä voisi toteuttaa ruokaesineet itemin custom id:llä.

    Avaimen piilottaminen, parannusta hampaiden irtivetämiseen, alkoholijuomien maustaminen, enemmän lukkoja ja juopon viitta @Katvekorpi
    Olisi kiva, jos avaimen pystyisi piilottamaan maton alle tai kukkaruukkuun.

    Mielestäni olisi kiva lisäys, jos vangilta hammasta repiessä hammas irtoaisi oikeasti omana esineenään ja että kun hampaita on revitty tarpeeksi vangin puheesta tulee epäselvää sössötystä.

    Tällä hetkellä alkoholin valmistus toimii erinomaisesti, mutta siitä voisi tehdä vieläkin mielenkiintoisempaa mahdollistamalla alkoholijuomien erilaisen maustamisen. Alkoholijuomia voisi maustella vaikka marjoilla tai erilaisilla yrteillä, jolloin voitaisiin saada esimerkiksi marjaisaa kiljua.

    Tällä hetkellä rautaa menee valtavasti lukkoihin. Olisi mukavaa, jos takomalla saisi vaikka 2-3 kerralla.

    Juopon viitta (drunkard's cloak englanniksi) olisi mielestäni hauska roolipelillinen lisä rangaistukseksi kadulla tyhjää toimittaville juopoille. Tämän viitan voisi laittaa kahlitulle pelaajalle. Netistä löytyy varmasti kuvia, että millaista haen.

    Uhkauskirjeiden jättäminen, nopat ja vinssin toiminta @Katvekorpi
    Mikä olisikaan parempi tapa kiristää muilta jotakin kuin nimettömällä uhkauskirjeellä? Tällä hetkellä kirjeitä voi jättää vain postilaatikkoihin tai naulalla johonkin, mutta mielestäni asiaankuuluvampi tapa olisi jättää kirje puukolla kiinni oveen. Kukapa ei pelästyisi kun avaa aamulla oven ja siinä roikkuu uhkauskirje?

    Tällä hetkellä palvelimella on vain kortit uhkapelaajia varten, mutta siihen voitaisiin lisätä kanssa nopat. Painotetut nopat olisivat myös virkistävää vaihtelua huijareille.

    Vinssi toimii mielestäni tällä hetkellä vähän kehnosti. Se kun toimii vain ja ainoastaan tammiaidoilla ja pystyy nostamaan 3 vaakasuorassa olevaa raakapuuta, mutta ei mitään niiden alla olevaa. Mielestäni olisi parempi, jos vinssi pystyisi nostamaan raakapuiden alla olevia kaltereita tai aitoja. Vaihtoehtoisesti kävisi myös, jos vinssiä pystyisi käyttämään suoraan kaltereilla ja kaikilla aitavariaatioilla.

    Adriandan kommentti kasveista, yrteistä ja koralleista @Adrianda

    • Kasveja voisi kasvattaa itse eteläisillä mailla. Tämä ominaisuus mahdollistaisi kauniit kaupunkeja ja kyliä värittävät ''kukkakedot'', eikä kasveja tarvitsisi välttämättä kerätä enää ainoastaan luonnosta, samalla pilaten ympäristöä ja jättäen rumia, kaljuja kohtia. Esimerkiksi podzolin päälle laitettaessa kasvi voisi hiljalleen levitä samankaltaisella tavalla kuten sienetkin.

    • Yrttien parantavista ominaisuuksista: On todella epätodennäköistä, että joitakin tauteja voisi parantaa yrttisekoituksilla tai muilla vastaavilla lääkkeillä. Olisi realistisempaa, että taudit koostuisivat eri oireista ja nämä lääkkeet hoitaisivat näitä oireita. Lääkkeillä voisi siis ns. ''tiputtaa'' oireita pois, jolloin tauti ei olisi enää niin tappava. Olisi todella halpa ja tylsä tapa kehittää rohtoja tyylillä ''50% mahdollisuus parantua taudeista'', enkä usko, että ylläpito edes lämpenisi tällaiselle ajatukselle. Väärinkäytettynä lääkkeet voisivat olla tappavia tai pelaajan yleistä kuntoa heikentäviä, ja niitä käytettäessä tarvittaisiin kultaista ammattitaitoa.

    • Normaaleista koralleista ja viuhkakoralleista voisi keksiä jotain hauskaa tuomaan eloa Valtakauteen. Esimerkiksi viuhkakoralleista saisi hyviä kääpiä puihin tai suuria kukkia viidakkoon kun taas normaaleista koralleista saisi vaikka pimeissä luolissa kasvavia psykedeelisieniä, joita sammalpäiset mummot keittelevät kattiloissaan.

    Ylipitkät vankeustuomiot @Geralius
    Ehdotan sääntöä, jolla rajataan valtioiden maksimituomioita järkevimmiksi, huomattavasti lyhyemmiksi. Tällä hetkellä vaikuttaa, että lakien rikkomisesta tulee moninverroin kovemmat rangaistukset kuin sääntöjen rikkomisesta. Muistan nähneeni useita parin viikon banneja, kun taas esimerkiksi murhasta voi tällä hetkellä saada vaikka 60 päivän vankeustuomion.

    Lisäksi muutamat Valtakaudessa olevat vankilat on rakennettu niin turvallisiksi, että karkaaminen näistä on melkein mahdotonta. Käytännössä vankeustuomio on siis suoraan verrattavissa banneihin.

    Ei varmaan paranna pelaajamääriä, että tällaisella pienellä serverillä voi vangita pelaajia kuukausiksi ihan sääntöjenkin puitteissa?

    Tähän toki sen verta omaa kommenttia, että useammat rikokset toki kasaantuvat päällekkäin, ja tuomioiden pelotevaikutus tulee ottaa huomioon. Yksi vaihtoehto voisi olla se, että säännöissä itsessään ei määritellä maksimituomioita, mutta mikäli pelaaja kokee tuomionsa olevan todella kohtuuton verraten hänen rikokseensa, voi Valtakausi harkiten toimia tilanteen ratkaisemiseksi.

    Mob-suoja sekä lyhdyt @Cestroneus
    Mielestäni olisi oikein hyvä roolipelin, sekä tunnelman kannalta, mikäli palvelimen kyliin ja kaupunkeihin, joissa on muurit, annettaisiin mob-suojat. Tämä mahdollistaisi tunnelmalliset viemäristöt, himmeät palatsit jne. En näe roolipelilisesti loogista syytä, miksi epäkuolleita sotureita tupsahtelisi kaupunkiin ilman useiden vartioiden huomaamatta, teurastaen sitten asukkaita. Eli siis, mob-suojat saisi vasta, kun kaupungilla, kylällä tai läänityksellä on toimivat muurit sekä mahdolliset portit. En yksinkertaisesti näe yhtäkään huonoa puolta kyseisestä ominaisuudesta.

    Toiseksi haluaisin lyhtyjen reseptin halventuvan. Soihduilla valaiseminen on rumaa sekä epäloogista, varsinkin sisätiloissa, sillä keskiajalla soihtuja ei käytetty muuten kuin ulkona, ja jos niiden haluttiin kestävän kauemmin kuin pari minuuttia, tehtiin niistä keihästäkin pidempiä. Tähän toivoisin muutosta, jolla lyhdyt korvaisivat soihdut, kun kerran kynttilöitä ei tulitelasta voi tehdä. Eli siis, muutama rauta nugetti, 1-2 per lyhty. Saisi kadut, sisätilat ja käytännössä kaiken kauniisti koristeltua ja valaistua. Nykyinen kahdeksan rautahippua per lyhty on mielestäni törkeän kallista ja ei ne lyhdyt tuo kenellekään iloa jos vain harva niitä tekee. Lisäksi toivoisin reseptiin lasipaneeleita!

    Ase- ja vankeusuudistus
    Tällä hetkellä Valtakaudessa on jo useampi eri tapa tappaa toinen pelaaja ja/tai eläin/mörkö. Sapeli ja miekka ovat molemmat oivia aseita, erityisesti mörköjä ja eläimiä vastaan johtuen niiden suuresta lyöntinopeudesta ja hyvästä vahingonteosta. Tikarilla voit salamurhata ja selkäänpuukottaa vihollisiasi, ja keihäillä voit heittää ritarin ratsailta. Pitkämiekka ja etenkin kaksipäinen kirves ovat molemmat jo yleinen näky sotaväellä, sillä ne tekevät suurta vahinkoa. Tätä vahinkoa tietenkin kompensoidaan hitailla lyöntinopeuksilla. Näiden lisäksi on myös etäaseita, kuten jousi ja varsijousi, joista jälkimmäinen on osa jokaisen ex-kaartinkomentajan/nykyisen pääsihteerin arsenaalia. Nämä kaikki aseet ovat loistavia aseita palvelimella, tarjoten valinnanvaraa pelaajille.

    Kuitenkin Valtakaudessa yksi ase on selkeästi jäänyt vähemmälle käytölle. Piikkinuija. Historiallisesti piikkinuija tai muunlainen nuija/sotavasara oli yleinen ase raskaasti panssaroitujen sotamiesten keskuudessa, sillä se oli pitkälti paras ase hoitamaan muut raskaasti panssaroidut viholliset. Mielestäni piikkinuijaa voisi parannella osoittamaan kykynsä myös Valtakaudessa. Ase voisi tehdä suurempaa vahinkoa osuessa pelaajan päähän, ja sen lyönti voisi sivuuttaa osan pelaajan panssareiden antamasta suojasta. Kenties aseella voisi olla pieni mahdollisuus tainnuttaa vastustaja? Ehkäpä piikkinuijan lyönti voisi tilapäisesti estää vihollisen kyvyn käyttää kilpeä kirveen tavoin?

    Muita pikkuseikkoja on myöskin. Esimerkiksi piikkinuijan piikeistä voisi tehdä näkyvämpiä sen tekstuurissa. Toisaalta jos piikkinuijaa ei uudisteta, olisi todennäköisesti järkevämpää poistaa esine, ja korvata se jollakin hyödyllisemmällä. Lisäksi sotakirveen tekstuuria voisi hieman muuttaa, tehden terästä pienemmän ja siirtäen aseen sijaintia kädessä ns. taaemmas. Vaihtoehtoisesti sotakirveen voisi muuttaa yksipäiseksi sotakirveeksi, tai kenties jopa hilpariksi.

    Samaan aseuudistukseen voisi myös sisällyttää @Okatus aiemmin ehdottaman rapiirin, joka toimisi niin statussymbolina, kuin myös käytännöllisenä aseena panssaroimattomia tai kevyesti panssaroituja vihollisia vastaan.

    Samaan ehdotukseen lisättäkööt vankilasta ja vangitsemisesta kommentteja. Olisi hyvä, jos kahleet eivät katoaisi pelaajan kuollessa. Kuitenkin vankilapakojen mahdollistamiseksi ilman, että tarvitsee kahleiden avaimen ja toisen pelaajan avun, olisi hyvä sisällyttää @Katvekorpi ehdottama ominaisuus, jolla kahleet voisi rikkoa alasimella.

    Myöskin kahlitsemisessa on pari ropleemaa tällä hetkellä, erityisesti sen vaikeus. Tällä hetkellä pitää pysyä todella lähellä toista pelaajaa, jotta saa kahlittua tämän. Tämän takia olisi hyvä jokin tapa hidastaa pelaajaa, tai jopa pysäyttää kokonaan esimerkiksi tainnuttamalla, jolloin hänet saisi kahlittua paljon helpommin ja tuotua tämän lain eteen.

    Ja vielä se teloitushuppu, se nyt olisi hyvä saada. Ensinnäkin mahdollistaisi kidnappaus tilanteet paremmin, ja estäisi myös vankien häiriköivän huutelemisen.



  • Tässä mun henkilökohtaisia mietteitä ominaisuuksiin liittyen.

    Sauna
    Sauna on ollut palvelimella alusta alkaen ja sen pitäisi toimia. Toiminta: Rightclickkaa täydellä ämpärillä saunakiuasta. Saunakiuas = sytytetty uuni, jonka päällä mukulakivilaatta (kiukaan kivet)
    Ilmoitelkaa jos ominaisuus ei toimi 🙂

    Lainsuojattoman titteli
    Tässä näkisin ongelmaksi sen että pelaajalla voi olla toisessa valtiossa ammatti ja toisessa lainsuojattoman status. Itse pitäisin lainsuojattomuuden ehkä vain ilmoitusluontoisena asiana valtion sisällä

    Kultaportaat ja -slabit
    Ihan hyvältä kuulostava ehdotus, jos pelaajat kokevat että sitä tarvitaan.

    Ruton ja tapon kuolemabanni
    Taudit ja kuolemabannit on tällähetkellä toteutettu eri teknologioilla ja niiden välinen kommunikointi on vähän haasteellisempaa. Voidaan myöhemmin varmasti katsoa tätäkin lisää, kun saadaan koodikannan arkkitehtuuri uudistuksia tehtyä.

    Astiat
    Joo nää on hyvä idea mitä olenkin miettinyt ja ovat ihan toteutettavissa.

    Erilaisia ääniä pianolle ja rummut
    Hyviä ideoita, mutta suurin homma näissä on uusien äänitiedostojen saaminen. Pianon tavalliselle äänelle oli helpohkoa saada oktaavit, mutta muutkin äänet voitaneen toteuttaa, jos joku saa näille tehtyä/löydettyä .ogg -tiedostot. Rummuissa sama homma, tosin äänet helpompi varmaan löytää.

    Piippu, ruuan myrkyttäminen ja kirjahyllyt
    Piipun aikaa voisi joo pidentää omasta mielestäni myös. Myrkyttämisestä mulla ei ole vielä mielipiteitä. Kirjahyllyjen toteutus shulker-laatikoilla on vähän huono, koska sulkerlaatikot eivät varsinaisesti ole palikoita.

    Ruokapäivityksiä
    Näitä varmaankin voitaisiin lisätä ja varsinkin jos ehdotuksiin saataisiin hyviä kuvauksia resepteiksi ym. Varsinkin tavalliset craftattavat ruuat olisi nopeahko lisätä, jos textuurit ja reseptiehdotukset esitetään samalla.

    Uhkauskirjeet puukolla
    En itse oikein usko että kovin moni käyttäisi puukkoa uhkauskirjeiden laittoon.

    Mob-suoja sekä lyhdyt
    Mob-suojaa on mietitty myös, mutta käytännössä haluttaisiin saada arkkitehtuurimuutos tehtyä, jolloin sen toteutus helpottuu.

    Lyhdyistä olen kanssa itse samaa mieltä että voisivat olla halvempia. Esimerkiksi vanilla reseptillä voisi saada 4 lyhtyä, joka ehkä yleistäisi niitä.

    Ase- ja vankeusuudistus
    Piikkinuijan tekstruuria on muutamaan kertaan tehty uusiksi, mutta se on ollut aikamoinen haaste saada näyttämään hyvältä. Löytyisikö joltain ideaa miten piikkinuijasta saataisiin piikkinuijamaisempi?

    Kahleet pitäisi pystyä laittamaan helpommin, jos kahlittavalla on slowness-efecti. Slownessia tulee mm. ruoskalla lyödessä.

    Huom
    Nämä olivat vai omia mielipiteitäni, eivätkä lopullisia päätöksiä eivätkä palvelimen linjauksia


Kirjaudu sisään voidaksesi vastata