• Valta vaihtui ja uudet tuulet puhaltavat jälleen Holmen mantereella. Kuten jo varmasti tiedättekin, Holmi on nyt jakautunut kahdeksi eri valtioksi, joista itäistä johdan minä, Kuningas Ville24, ja joista läntistä johtaa Kuningatar Joskuuu. Useita uudistuksia astuu tämän johdosta voimaan, joista tässä nyt ensimmäiset.


    Laki & oikeuslaitos
    Vallanvaihdoksen myötä Itä-Holmessa otetaan käyttöön aikaisempi lainsäädäntö, johon pääset tutustumaan tästä. Lainsäädäntöä työstetään vielä lähiviikkojen aikana vastaamaan paremmin nykyistä tilannetta.

    Uuden lainsäädännön mukaisesti oikeusjärjestelmästämme tulee jälleen oikeudenmukainen, kunnollinen ja luotettava, millaisena se aina ennen tunnettiinkin. Tätä myötä myös oikeuskanslerin sekä tuomarin haut avataan.

    Asuntojen ja liiketilojen hinnoittelu
    Asuntojen ja liiketilojen hintataso tulee säilymään nykyisellään, eikä edeltäjäni Keksistisen suunnittelemia kolmen- nelinkertaisia hinnankorotuksia tulla toteuttamaan. Ostohinta on siis yhä 8p/m2 ja vuokrahinta 2p/m2. Harkinnanvaraisesti myönnettyjä kartanoalueita myydään hintaan 10p/m2. Vapaana oleviin asuntoihin, liiketiloihin ja hevostalleihin pääset tutustumaan tästä.

    Verotus & kauppa-arkut
    Verotus tulee säilymään ainakin toistaiseksi entisellään, emmekä ole ottamassa asuntoveroa uudelleen käyttöön. Kauppa-arkkujen verottajaksi tulee vaihtaa mitä pikimmiten Ville24.

    Uudet pelaajat
    Pyrimme tarjoamaan aloitteleville pelaajille mahdollisimman hyvät mahdollisuudet roolipeliin syventymiseen ja yhteiskuntaan integroitumiseen. Meiltä on mahdollista hakea yrityslainaa liiketoiminnan käynnistämisen tueksi (hakemukset kaupungintalon postilaatikkoon), ja tarjoamme valtion palkkaamille ammatinharjoittajille liiketilat ensimmäiseksi kuukaudeksi täysin ilmaiseksi.


  • Tämä viesti poistettiin!